Tv- ja Antennihuolto Kuutti

Asennamme televisio-, satelliitti- ja mokkula-antennit, sekä urakoimme yhteisantennijärjestelmiä.

Olemme myös Digitan hyväksymä 4G-häiriöiden poistoon erikoistunut LTE-filttereiden antenniliike. Lisäksi toimialaamme kuuluvat radio- ja televisiohuollot, sekä kaikki muu kodin viihde-elektroniikka.

Myymme myös kuluttajille antennitarvikkeita, joista valtaosa pidetään suoraan hyllyssä. Liikkeessä on myös kattava valikoima elektroniikan varaosia, kuten kondensaattoreita, vastuksia ym.

Perustaja Timo Kuutti

  • On toiminut alalla jo vuodesta 1977 lähtien.
  • Aiemmin toimi Vakio-Sähkössä ja Apuwatissa, joissa hän vastasi huollon tehtävistä ja antenniasennuksista.
  • Suoritti Radio ja TV-mekaanikon Ammattitutkinnon vuonna 1982
    ja Yhteisantenniasentajan Ammattitutkinnon vuonna 1986.
  • "Vahvuutemme on nopea palvelu, sekä pitkäaikainen ja laaja-alainen kokemus nykypäivän antenniasennuksista ja elektroniikkahuollosta nykyaikaisin mittalaittein."

Pätevyys

Valtuutettu Digita DigiPro antenniasentaja

"DigitaPRO Antenniasentajat ovat ammattitaitoisia asentajia, jotka osaavat auttaa kaikissa antenniasioissa. Vain Digitan hyväksymät DigitaPRO asentajat saavat käyttää DigitaPRO Antenniasentaja -nimeä, joten heidän ammattitaitoonsa voit luottaa."

Valtuutettu DNA VHF Pro antenniasentaja

"VHF Pro on DNA:n suosittelema, Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n jäsenyritys.
Jos asut antennikodissa, tarvitset katollesi VHF-antennin teräväpiirto-ohjelmien katselua varten. Voit katsella mm. ilmaisia Ylen HD-kanavia sekä erikseen tilattavia, HD-tasoisia maksu-tv-kanavia."

Antenniverkkojen A-urakointioikeudet

Radio- ja TV-mekaanikon ammattitutkinto, Yhteisantenniasentajan ammattitutkinyo, sekä yli 35 vuoden työkokemus

Sähkön S3-urakointioikeudet

"Sähköpätevyys 3 -todistus oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajan tehtävissä enintään 1 kV vaihtojännitteiseen ja 1,5 kV tasajännitteiseen verkkoon liitettäväksi tarkoitettujen sähkölaitteiden ja niihin verrattavien sähkölaitteistojen korjaustöissä, lukuun ottamatta hissitöitä."

SANT ry:n jäsen

"SANT:n jäsenyrityksiltä saat aina luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua."

Finlux-, Panasonic-, Samsung- ja JVC-takuuhuolto

"Valtuutettu Finlux-, Panasonic-, Samsung- ja JVC-huoltoliike."

Olli-paimenen takuuhuolto

"Valtuutettu Olli-huoltoliike."

Ota rohkeasti yhteyttä!